Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Ruokailusali

*Mielenkiintoisesti sisustettu sali on aluksi luoltaantyöntävä, mutta kun huomaat herkut pöydässä, sinun on aivan pakko istua hetkeksi napostelemaan. Sisään astuu Cassie - hän, joka toivotti sinut etuovella tervetulleeksi. Alatte juttelemaan.*

Noniin, itse sivujen keskus! Tästä paikasta löydät kaikki arvosteluni blogin muodossa, sekä myös erilaiset listani. Katsele kaikessa rauhassa, ja kommentoikin, jos sinulla on jotakin kommentoitavaa. :) Huomaathan, että arvosteluni ovat vain minun mielipiteeni ja näkemykseni kyseisestä elokuvasta/pelistä! Syy, miksi arvostelut ovat kirjoitettu eri koolla johtuu siitä, että aina välissä vaihtuu ulkoasu, jonka fontti saattaa olla isompaa/pienempää kuin aikaisemman fontin, jolloin arvostelujenkin koko pitäisi vaihtaa, mutta koska en jaksa, se on eri kokoista...

Lista aiemmin arvostelemistani elokuvista: *klick*

Muita tuotoksiani, kuten tarinoita ja roolipelihahmoja: *klick*

 1  2  3  4  >
18. Tales from the Borderlands
27.06.2017 21:00 | ~Cassie

Tales from the Borderlands

Tietoja

Nimi: Tales from the Borderlands

Julkaisuvuosi: 2014

Yhtiö: Telltale Games

Genret: Seikkailu, toiminta, huumori, perhosefekti, sci-fi

Arvostelu

Lempihahmot: Handsome Jack, Rhys, Zer0

Lempiepisodit: The Vault of the Traveler, Escape Plan Bravo

Sanallinen arvostelu: Peli kertoo lyhykäisyydessään kahdesta pelattavasta hahmosta (Rhys ja Fiona), joista toinen on avaruusasemalla kaltoin kohdeltu työläinen ja toinen on pikkurikollinen ja huijari dystopisella planeetalla nimeltään Pandora. Kaksikko tapaa sattumalta Rhysin ja hänen kaverinsa lähdettyä Pandoralle lähinnä pilatakseen pomonsa bisnekset. Epätodennäköinen joukkio lähtee kera sivujuonien etsimään avainta, jolla saisi auki holvin täynnä rikkauksia.

Tales from the Borderlands on yksi uusi peli Borderlands- pelisarjaan, mutta mitä olen muita arvosteluja lukenut, tämä on niistä paras. Telltale Gamesin klassiseen tyyliin on myös tämä peli tehty ja vaikka siitä löytyy paljon kritisoitavaa, pidin siitä. Klassinen tyyli tarkoittaa sitä, että tuolissa voi nojata taakse ja lähinnä katsella kymmenentuntista elokuvaa päättäen lähes koko ajan, mitä haluaa jommankumman pelattavan hahmon sanovan. Mukana on myös kiihkeää näppäimenpainelua ja sivuliikkeitä, vähemmän vapaata tutkimista. Taistelukohtaukset eivät ole intensiivisiä tai kovin nautittavia, paitsi ehkä viimeinen, alienin kanssa taistelu. Taistelu pelissä on rakennettu edelleen näppäimenrämppäämiseksi, väistelyliikkeiksi ja ”tähtäämiseksi”, vaikkei sitä voi oikein siksi sanoa. Väittäisinpä, että kuumottavampaa oli valita, mitä tahtoo hahmon sanovan, sillä puheitten valikoimisessa on aikaraja.

Varsinkin pelin alku- ja loppupuolilla huumori, josta peliä on ylistetty, pääsi loistamaan ja nauroin varsinkin ensimmäisessä episodissa. (Ai niin, peli on rakentunut Telltalelle tuttuun tyyliin viidestä episodista, mutta jos ostat pelin CD:nä, uskoisin, että kaikki episodit ovat samalla levyllä) Rhys on ehdottomasti huumorintajuisin hahmo, vaikka hänellä onkin kliseinen nörttibestis rinnalla, jonka periaatteessa pitäisi tehdä kaikki vitsit. Pelissä oli mielestäni aivan liikaa sivuhahmoja, jotka olisi voinut jättää pois. Syvempään tutkittuani huomasin, että näitä hahmoja olivat juuri ne hahmot, jotka olivat ilmestyneet aiemmissa Borderlands- peleissä, eli heidät taidettiin laittaa mukaan vain tutun tunnetta nostaakseen. Athena ja hänen tyttöystävänsä Springs ovat hyvät esimerkit turhista hahmoista, vaikken voikaan väittää, etten pitänyt heistä.

Peli ei ollut visuaalisesti erityisen mainittava, vaan noudattaa Telltalen sarjakuvamaista tyyliä. Se kuitenkin sopi tähän ja peli haiskahti omasta mielestäni hieman steampunkin tyyliseltä, jota rakastan ja jonka takia alun perin peliin tartuinkin. Turhia yksityiskohtia, kuten Fionan rahankeräämistä uusien vaatteiden tai ulkonäköjen ostoon olisi voinut karsia pois. Pandoran erilaisuuksiin avaruusasemalta tullut Rhys keskittyi kovin, mutta minulle ei jäänyt mitään vau- elämystä hohtavista sienistä ja länkkärityylisistä kylistä ei niin henkeäsalpaavan visuaalisen puolen takia. Parasta antia silmille olivat varmastikin jokaisen episodin introt, joissa soi pari minuuttia musiikkia ja hahmot tekivät jotain hidastetusti, vähän kuin tunnarin tavoin samalla, kun tekijöiden nimiä tuli taustalla. Todella taiteellista!

Omia lempihetkiäni olivat Rhysin ja Handsome Jackin keskustelut, koska molemmat ovat lempihahmojani. Myös suurin osa vitseistä nauratti oikeasti, eikä vain myötähäpeästä. Kritisoida voisin vaikka sitä, että vaikka Handsome Jack esiteltiinkin ”frienemynä” eli ystävävihollisena, oli hänen loppuratkaisunsa tuskaisan arvattava. Toinen ongelma, joka varsinkin minua harmitti hyvin hyvin hyvin paljon, oli Rhysin pakkoparittaminen Fionan siskolle. Koska voit itse valita, mitä sanot hahmoille, ei parituksen tarvinnut tulla toteen, mutta sen välttäminen oli kovan työn ja tuhahtelun takana varsinkin, jos koetti saada Rhysia sen sijaan ihastumaan Fionaan.

Parhaita pikku yksityiskohtia olivat esimerkiksi Rhysin ECHO eye, eli silmä, jolla hän pystyi joissain tilanteissa skannaamaan ihmisiä tai tavaroita. Tällöin näytölle ilmestyi tekstinpätkä kyseisestä asiasta, joka oli yleensä Handsome Jackin kirjoittama, eli sarkastinen ja hauska. Ihmettelin pelin pelattuani, miksei sitä ikinä mainita listoilla, jotka listaavat parhaimmat perhosefektipelit.

Tales from the Borderlands on onnistunut peli Telltalesin tyyliin, josta en kuitenkaan tahtoisi nähdä lisäosaa. Paria pikkujuttua lukuun ottamatta onnistunut ja juonellisesti hauska ja toimiva peli, joka kuitenkin vaatii englanninkielen taitoa, koska sitä ei ole käännetty suomeksi. Mielestäni K-18 varoitus pelissä on täysin tarpeeton, sillä veren ja silmämunien irtirepimisen lisäksi pelissä ei tapahdu mitään paheksuttavaa. Kiroilukin on sensuroitu, eivätkä hahmot nyt ylipäätänsä edes kiroile, mitä en olettanut.

Suosittelen peliä: Perhosefekti- ja sci-fifaneille, jotka eivät etsi kovin intensiivistä taistelua, vaan enemmänkin sujuvaa dialogia ja oikeasti hauskoja vitsejä.

Miksi valitsin tämän pelin: Koska uskoin sen sisältävän steampunk- tyyliä, josta olin lopulta oikeassa. Jos löydän Borderlands 2 jostain, ostan ehdottomasti ja pelaan läpi, sen verran vakuuttava tämä peli oli. Tales from the Borderlands nousi lempipelilistassani monen vanhan suosikin ohi.

Arvosana: 8+

“That’s it, go on.

Peel off that face like a serial killer.

You’re sick.”

 

~Cassie


 - ~Cassie | Kommentoi



17. Treasure Planet
23.04.2017 16:17 | ~Cassie

Treasure Planet

Tietoja

Nimi: Treasure Planet

Kategoria: Elokuva

Julkaisuvuosi: 2002

Yhtiö: Walt Disney Pictures

Ohjaajat: John Musker, Ron Clements

Genret: Sci-fi, toiminta, seikkailu

Arvostelu

Lempihahmot: John Silver

Lempikappaleet: I’m Still Here 

Sanallinen arvostelu: Aarreplaneetta, perustuen kirjaan Aarresaari, kertoo nuorukaisesta, Jim Hawkinsista. Jim on kuriton ja vailla päämäärää, kunnes saa muukalaiselta kartan tarujen Aarreplaneettaan, johon kauan sitten kuollut entinen avaruuspiraatti on kätkenyt aarteensa. Jim lähtee huonomaineisen miehistön matkaan etsimään aarretta, mutta miehistö tahtoo aarteen myös. Hän tutustuu kyborgiin, John Silveriin, josta tulee hänelle kauan kaivattu isähahmo, mutta Silver järjestää kapinan ja joutuu pettämään Jimin. Kuitenkin vain Jim saa avattua kartan…

Aarreplaneetta on kasvu- ja ystävyystarina. Silver ja Jim tulevat loistavasti toimeen ja heidän ystävyytensä alkamista ja jatkumista on ihana seurata, koska se on niin aitoa. Hahmot on kirjoitettu taidokkaasti ja jos lukuun ei oteta ns. pääpahista (Scroop), heistä kaikista voi pitää monipuolisuutensa takia. Aarreplaneetan juoni on mielenkiintoinen ja sekoittaa hienosti steampunkia, avaruusmaisemia ja teknologiaa yhteen luoden täysin uusia keksintöjä. Minun mielestäni elokuva on totaalisen aliarvostettu, eikä siitä kuule puhuttavan juuri laisinkaan nykyään, mikä sääli. Se sopinee vanhemmille katsojille paremmin kuin ihan nuorille, koska jotkut kohdat ovat todella jännittäviä ja hahmoja jopa oikeasti kuoli matkan varrella!

Olen nähnyt elokuvan vain suomeksi, mutta ääninäyttely oli laadukasta ja suurimmissa rooleissa kuullaankin tuttuja ääniä, kuten kummatkin Antti Pääkköset. Animaatio on sulavaa 2D-tä, niin kuin voisi olettaa ja nautin varsinkin kapteeni Amelian piirrostyylistä ja liikkeistä. Joissakin kohdissa oli käytetty tietokoneanimaatiota, kuten Avaruussataman kaukokuvassa, laivoissa sekä Silverin robottikädessä. Maisemat olivat upeita ja joistain kohtauksista tulee itse asiassa mieleen konseptitaide niiden yksityiskohtien ja laajuuden takia. Olen aina ollut erittäin kiinnostunut sci-fi-elokuvien avaruustoteutuksessa ja Aarreplaneetassa on onnistuttu siinä. Alienrotujen erilaisuus on myös hyvin tuotu ilmi, vaikka välillä ei meinaa tunnistaa ollenkaan samaan rotuun kuuluvia yksilöitä (kuten vaikka Monsterit OY, jokainen näyttää uniikilta) ja se on vähän harmillista.

En keksi paljoa mitään huonoa sanottavaa, koska Aarreplaneetassa ei ole sellaista. En silti väitä, että se olisi loistava ja upea, mutta niille, ketkä pitävät tuon tyylisistä elokuvista, se varmasti on parhaimpien joukossa. Romantiikkaa saadaan vain sivujuonessa ja olen iloinen, ettei elokuvaan laitettu Jimille ihastusta, koska se tuskin olisi mahtunut mukaan. Pari miinuspuolta löytyy vielä hahmoissa: pidän harvoin hahmoista, jotka on laitettu mukaan vain ollakseen comic relief (eli koominen helpotus vakaviin kohtiin, eli yleensä naurattava hahmo kuten Olaf Frozenissa). Tässä elokuvassa niitä oli kaksi, vaikka toinen tuli mukaan vasta loppuvaiheessa ja lopussa ei enää toiminut siinä roolissaan. Usein tällaiset hahmot vaikeuttavat päähenkilöiden elämää, niin kuin myös molemmat näistä hahmoista. Sitä paitsi uskon, että heidän vitsinsä naurattavat tasan lapsia, eikä hahmoja olisi oikeastaan edes tarvittu elokuvan onnistuvuuden kannalta. Puhun nyt Morphista ja B.E.Nistä, voitte katsoa elokuvan ja tulla sitten kertomaan, oletteko samaa mieltä.

Aarreplaneetta on hyvin onnistunut, steampunk ja sci-fityylinen seikkailukertomus nuoresta, joka löytää itselleen isähahmon ja kypsyy pojasta mieheksi matkansa aikana. Hyvin onnistunut elokuva kauniilla väreillä, animaatiolla ja maisemilla sekä loistavilla hahmoilla.

Suosittelen elokuvaa: Sci-fi-faneille ja steampunk-tyylistä pitäville. Itse kuulun kumpaankin kategoriaan. Myös hieman aikuisempaa Disneytä hakeville loistava valinta.

Miksi valitsin tämän elokuvan: Tahdoin tehdä pitkästä aikaa elokuvasta arvostelun ja Aarreplaneetta tuli mieleen, koska se on noussut viime aikoina hyvin paljon lempielokuvalistallani.

Arvosana:  9+

"Look at you!

Glowing like a solar fire.

You’re something special.

You’re gonna rattle the stars, you are!"

 

~Cassie


 - ~Cassie | Kommentoi



16. Beyond: Two Souls
05.03.2017 21:11 | ~Cassie

Beyond: Two Souls

Tietoja

Nimi: Beyond: Two Souls

Julkaisuvuosi: 2013

Yhtiö: Quantic Dream

Genret: Toiminta, seikkailu, sci-fi, elämänkerta, draama, perhosefekti

Arvostelu

Lempihahmot: Aiden, Cole Freeman

Lempikentät: Homeless, Hunted

Sanallinen arvostelu: Beyond: Two Souls kertoo päähenkilöstä nimeltään Jodie, joka näkee näkymättömän hengen nimeltään Aiden ja pystyy ohjailemaan sitä käskyillä. Vaikka Aidenilla on oma tahto, se ei pysty leijailemaan kovin kauas Jodiesta aiheuttamatta tytölle kipua. Aidenin voimiin kuuluu tavaroiden liikuttaminen, erilaisten sähköisten tavaroiden sekoittaminen ja käyttäminen, telepatia Jodien välillä, ihmisten ja eläinten tappaminen tai väliaikaisesti itsensä niihin siirtäminen. Peli kertoo 15 vuotta Jodien elämästä: lapsuudessa hänet suljettiin paranormaalien tapauksien osastolle tutkittavaksi, myöhemmin hän liittyi CIA:han ja sen jälkeen pakeni sieltä, CIA:n pakeneminen ja menneisyytensä ja Aidenin häneen sitoutumisensa syyn selvittäminen romanssien ohella.

Pelin pystyy pelaamaan kahdella eri tavalla: Joko sellaisella järjestyksellä, miten pelin tekijät ovat sen suunnitelleet, eli pätkiä sieltä täältä, hypitään tarinassa eteen- ja taaksepäin. Toinen järjestys on se järjestys, miten tapahtumat oikeasti etenisivät, eli lapsuudesta aikuisuuteen. Olen itse pelannut vasta ensimmäiseksi mainitsemallani järjestyksellä. Alkujärkytyksestä ja Aidenin ohjaamisen opettelun jälkeen osaa yhdistää juonenpätkiä sieltä täältä varsinkin, koska latausruutu aina näyttää, mistä kohdasta elämää aiot seuraavaksi pelata. (Koko ajan täyttyvä aikajana siis, josta näet myös, kuinka paljon aukkoja sinulla vielä on jäljellä) Toinen pelin mahdollisuus pelata kahdella eri tavalla on yksin- tai kaksinpeli. Itse pelasin yksinpelillä ja kuvittelisin, että kaksinpelissä toinen pelaa Aidenia ja toinen Jodieta. Yksinpelissä saa koska tahansa vaihdella, kummalla haluaa pelata, mutta Jodie ei yleensä silloin liiku, kun pelaa Aidenilla. Toimintakohtaukset ovat asia erikseen.

Päähenkilöitä näyttelee pari tunnettua näyttelijää, esimerkiksi Jodie on Ellen Page. Hahmoja on paljon ja osa näkyy tasan yhden kappaleen ajan, mutta kaikki on tehty hyvin. Päähenkilö Jodiesta tekee omalaatuisen pelien päähenkilöiden saralla se, että hänellä ei todellakaan ole huumorintajua. Sille löytyy hyvä selitys pelistä, mutta on todella virkistävää nähdä päähenkilö, joka ei vitsaile juuri ollenkaan. (Vaikka juuri Jolien kuivuus huumorintajun saralla sai hänet putoamaan lempihahmoistani pois) Lopulta ”yllätys”vihollinen ei ainakaan omalla kohdallani ollut kummoinen yllätys, mutta kyllä peli keksi jotain yllättävää tilanteeseen.

Hahmot liikkuivat sulavasti ja animaatio oli hyvää. Varsinkin edelliseen Quantic Dreamin peliin, Heavy Rainiin (2012) kontrollit olivat parantuneet paljon! Taistelukohtauksissa tuli hidastus ja sai enemmän aikaa reagoida Jodien lähitaisteluliikkeisiin. Aluksi se oli vaikeaa, mutta tyyliin tottui todella pian ja ainakin se oli jotain uutta! Ampumaan Jodie pääsi harvemmin eikä pelaajan tarvinnut tähdätä itse ollenkaan, vaan taistelu käytiin juuri hidastetuilla kohtauksilla ja jonkun painikkeen rämpyttämisellä.

Two Souls on perhosefektipeli, eli päätökset pelissä vaikuttavat lopputulokseen. Luin jostain, että pelissä on jopa 24 eri lopetusta, joista puolet saa pelaamalla tietyt kappaleet uudelleen. Hahmoja saattoi kuolla hyvin monta yhtäkkiä, jos ei ollut varovainen ja joitakin hahmoja pystyi vielä pelastamaan Aidenin parannustaidoilla. (Olisinpa muistanut tämän, kun pelasin…)

Kaikista eniten miinusta peli on saanut sen sekavuudesta, mutta perhosefektipelit toimivatkin sillä tavalla, että ne pelataan monta kertaa. Ja onhan mahdollisuutena valita selkeämpi pelimuoto, eli vuosien pelaaminen oikeassa järjestyksessä. Two Souls on hyvä, mutta hyvä. Jotkin kappaleet kestävät todella pitkään ja varsinkin, jos niistä ei nauti, se on todella uuvuttavaa. Peli on hyvä, mutta ei sitä enempää, mielestäni mikään ei nouse siinä hyvää korkeammalle. Siitä ei löydy paljoa kritisoitavaa, koska siinä ei ole, mutta myöskään mikään ei nouse henkeäsalpaavan mahtavaksikaan. Ainoa päähän pälkähtävä kunnon miinus on, että joko minulta meni ohi, tai sitten peli paljasti aivan liian myöhään, että maailmassa, josta Aiden on tullut ja jota yritetään estää valtaamasta oma maailmamme, asuu kuolleitten sielut, jotka eivät ole saaneet rauhaa. Olisin tajunnut niin paljon enemmän, jos minulle olisi kerrottu se aiemmin. Peli loppuu puoliksi tyydyttävään cliffhangeriin, mutta pelistä ei ole tulossa jatko-osia. Se on mielestäni hyvä, koska tarina tuli hyvin loppuun ja sotaisampi jatko-osa ei luultavasti edes toimisi.

Sain pelattua pelin läpi kahdessa päivässä. Itse pelin pelaamisen lisäksi Aidenilla voi etsiä bonuksia, jotka avaavat esim. videoita pelin tekemisestä tai luonnostaidetta. Päävalikosta pääsee myös pelaamaan CIA:n ongelmanratkaisukenttää, jossa päähenkilö ja henkensä tekevät yhteistyötä.

Suosittelen peliä: Jonkun uuden etsivälle ja perhosefektin ystäville. Jännitys ja pieni kauhu on myös pelin aikana läsnä.

Miksi valitsin tämän pelin: Ostin vuonna 2016 julkaistun erikois-setin, jossa on tämä peli ja saman peliyhtiön Heavy Rain. Googlattuani kummankin pelin kuuluisuuden ajattelin, että saisin pelit halvalla (30€) ja kotiin päästyäni pelasin kummankin pelin heti.

Arvosana: 8+

”Still here.”

 

~Cassie


 - ~Cassie | Kommentoi



15. Ready Player One
19.11.2016 19:23 | ~Cassie

Ready Player One

Tietoja

Nimi: Ready Player One

Julkaisuvuosi: 2011

Kirjailija: Ernest Cline

Genret: Sci-fi, fantasia

Arvostelu

Lempihahmot: Aech

Sanallinen arvostelu: Ready Player One sijoittuu dystopiaan ja tarina alkaa vuodesta 2044. Ihmiskunta on raunioina ja kaikki hakevat erilaista elämää OASIS- nimisestä virtuaalitodellisuudesta, joka on kuin suuri roolipeli kattaessaan kaiken tiedon, kaikki maailmat ja kaikki ihmiset. Virtuaalitodellisuuden luoja, James Halliday, kuoli ja jätti jälkeensä videon, jolla kertoo järjestäneensä maailman suurimman munajahdin. Tämä tarkoittaa sitä, että hän on jättänyt menneisyydestään murupolun, jotka pitkin ja vihjeitä seuraamalla ensimmäinen loppuun asti päässyt saa hallintaansa OASIS:en. Wade Watts, köyhä nuorukainen on yksi munan (eng. Easter Egg) metsästäjistä ja sattuu löytämään ensimmäisenä ensimmäisen vihjeen. Hän aloittaa johtolankojen yhteen kokoamisen tiiviissä jahdissa, joka huipentuu totaaliseen kaaokseen.

Ready Player One on ehdoton lukukokemus kaikenlaisille nörteille varsinkin, jos kiinnostaa 80- ja 90-lukujen pelit, elokuvat ja vastaavat, koska silloin Halliday oli itse nuori. Vaikka omaa ikäryhmääni aihe liippaa hieman sivusta, minulle se oli juuri sopiva! Missään kohtaa ei jätetty huomauttamatta jostain pienestä nörtähtävästä yksityiskohdasta ja vaikkei aiheesta paljoa tietäisi, oli juoni rakennettu niin hienosti, että uskon silti jokaisen viihtyvän.

Kirja jakaantuu muutamaan suurempaan kappaleeseen, joissa ollaan OASIS:ssa sisällä, mutta jossain välissä Wade joutuu vaihtamaan tukikohtaansa oikeassa elämässä, joten muuttaa samalla, kun IOI jahtaa häntä ja muita johtolankojen metsästäjiä. IOI on organisaatio, jotka tekevät työtä löytääkseen munan ja ovat kaikkien normaalien ihmisten vihollisia. He kaikki näyttävät samalta ja heidän johtajansa ja hänen lähipiirinsä on Wadelle ja hänen munanjahtaajatovereilleen suurin uhka. Jos he onnistuisivat saamaan OASIS:en hallintaansa, vain rikkaat ihmiset voisivat enää käyttää sitä ja he käytännössä hallitsisivat kaikkea, koska kukaan ei tee mitään muuta, kuin ole OASIS:ssa.

Wade Watts hahmona oli mielestäni huono, niin kuin usein päähenkilöt sci-fi-kirjoissa tuppaavat olemaan. Hän oli hieman viileä, niin kuin suurin piirtein kaikki muutkin hahmot, etäinen ja aika usein tunteeton. Tietysti hänellä on intohimo Hallidayhyn ja aikaisempiin mainittuihin lukuihin, mutta jäin kaipaamaan hahmosta eläväisyyttä ja pirteyttä. Dystopiassa on ehkä hankala olla kovin iloinen, mutta ehkä ymmärrätte, mitä tarkoitan. Art3mis, Waden ihastus ja myöhemmin yksi johtolankojen metsästäjistä oli ehkä hieman inhimillisempi, mutta joitain hänen reaktioitaan ei selitetty kunnolla. Aech, Waden paras ystävä OASIS:ssa oli sen sijaan kaikista yksinkertaisin ja sillä tavalla toimivin hahmo. Hän vitsaili ja suuttui oikeissa paikoissa ja lopun paljastus hänestä sai minut vielä enemmän pitämään hänestä.

Kirjassa käydään läpi Dungeons and Dragonssia, WarGamesia, vanhoja pelikonsoleita, Pac-Mania, Monty Pythonia, Star Trekiä, Neon Genesis Evangelionia , Voltronia ja paljon muita maailmoja, elokuvia, pelejä ja asioita. Koko ajan taustalla kuitenkin on dystopian uhka romahtavine rakennuksineen, ilmaston lämpenemisineen ja viruksineen.

Juoni kulkee eteenpäin hyvää vauhtia ja outoa kyllä, minulle ei tullut missään välissä tylsää. Vaikka juonen voikin aavistaa, siinä on silti yllättäviä käänteitä, jotka eivät liity itse munajahtiin kovin tiiviisti, mutta ovat silti kaikki tarvittavia. Kirja on pitkä, mutta olisi puolestani voinut jatkua vielä toiset viisisataa sivua. Kuvailua oli tarpeeksi ja sitä oli laitettu oikeisiin kohtiin ja rakastin ajatusta siitä, miten virtuaalitodellisuus OASIS:sessa on kaikki mahdolliset maailmat kaikista mahdollisista peleistä ja elokuvista. Jos on tarpeeksi rahaa, jota vaaditaan, että saa siirryttyä paikasta toiseen, kaikki on mahdollista.

Suosittelen kirjaa: Peleistä, elokuvista ja 1980-luvusta pitäville! Ready Player One on todella erikoinen ja erilainen lukukokemus ja oli kaiken väärti. 

Miksi valitsin tämän kirjan: Nettikaverini piti joskus arvostelusivua pystyssä (moikka, Kivis!) ja arvosteli tämän kirjan siellä. Minusta se kuulosti silloin mielenkiintoiselta, mutta unohdin pian sen nimen. Hän oli laittanut myös kirjan kannen kuvan, joten kun näin kyseisen kirjan mökillä kirjastossa käydessäni, muistin kirjan ja lainasin sen heti. Mikä tuuri!

Arvosana: 10-

”READY PLAYER ONE”

 

~Cassie


( Päivitetty: 23.12.2016 00:57 )

 - ~Cassie | Kommentoi



14. Ratchet & Clank: Tools of Destruction
28.07.2016 22:11 | ~Cassie

Ratchet and Clank: Tools of Destruction

Tietoja

Nimi: Ratchet and Clank: Tools of Destruction

Julkaisuvuosi: 2007

Yhtiö: Insomniac Games

Genret: Sci-fi, toiminta, tasohyppely

Arvostelu

Lempihahmot: Ratchet, kapteeni Qwark

Lempiplaneetat (ulkonäöltään, ei tehtäviltään): Viceron

Sanallinen arvostelu: Ratchet robottiystävänsä Clankin kanssa tekee aivan pelin alussa tuttavuutta keisari Tachyoniin, joka tahtoo tuhota kaikki lombaxit, eli toisin sanoen Ratchetin ja ottaa universumin haltuunsa. Ratchetille käy ilmi, että Tachyon on lombaxien katoamisen takana ja että Tachyon aikoo varastaa lombaxien keksimän laitteen, dimensionaattorin, tuodakseen oman rotunsa takaisin tähän universumiin. Sehän ei tietysti käy ja Ratchet lähtee jahtiin Clankin kanssa välillä myös avaruuspiraattien kanssa painien. Clank näkee samalla enteitä outojen pikkuystäviensä avulla, joita kukaan muu kuin hän ei voi nähdä.

Tools of Destruction on ensimmäinen osa trilogiasta, joka on keskellä Ratchet & Clank – sarjaa. Pelistähän on jo melkein kymmenen vuotta ja välillä animointi on samalla tasolla. Ei se mitään, on se varsin mukavaa seurattavaa ilmankin supertarkkaa piirrosjälkeä. Oma pelini sattuu vain reistailemaan välillä aivan kamalasti, välillä cutscenejen puhe tulee perässä, välillä se jumittuu, eikä pelin lopettamisen jälkeen se suostu palaamaan takaisin PlayStationin etusivulle ilman, että sammuttaa sekä PS:n että näytön välissä. Saattaa johtua myös vain omasta pelistäni. Ainiin ja sen lisäksi avattava erikoissisältö ei avaudu silloin kuin pitäisi, vaan vaikka kaksi pelikertaa jäljessä.

Jos reistailua ei laske mukaan, peli on muuten todella hieno. Miljöö on huolella tehty ja vaikka planeettoja, joilla pelataan, onkin hyvin monta, jokaisen tunnistaa, eivätkä ne näytä liikaa toisiltaan. Viholliset ovat ensimmäisellä pelikerralla tietysti vaikeita, mutta kun pelin on kerran läpäissyt, saa sen aloittaa alusta niin, että aseet ja niiden kokemus sekä panssari ja taitopisteet jäävät. Toisen kerran läpi pelaaminen on miljoona kertaa helpompaa, kun aseita on heti alussa enemmän ja ne ovat tehokkaampia, eivätkä väli- ja pääbossit tunnu niin hankalilta. Ainoastaan yllätyksen elementti puuttuu uudelleenpelaamisesta.

Päähenkilö Ratchet on hauska ja suloinen, hyvin mukava pelattava, sillä on myös sen verran neutraali, etteivät hänen päätöksensä tunnu kovin typeriltä. Clank on rasittava ja heikko, tosin tämä on ainoastaan minun mielipiteeni. Siihen saattaa vaikuttaa myös se, ettei Clankin suomenkielinen ääninäyttely ole ollenkaan hyvä. Keisari Tachyon on omalla tavallaan hieno vihollinen ja itsekkääseen kapteeni Qwarkiin varmasti jokaisella tulee olemaan viha-rakkaussuhde. Talwynistä minulla ei oikein ole mielipidettä, on ilmiselvää, että Ratchet pitää hänestä, mutta omasta mielestäni hän on aika turha. Hahmot ovat yllättävän inhimillisiä verrattuna siihen, että he ovat vain videopelissä ja pääpaino on aseissa ja muissa vempaimissa.

Juoni on yksinkertainen räiskinnän takia, jota peli tarjoaa yllin kyllin. Jokainen ase on omalla tavallaan todella viihdyttävä ja uniikki, vaikka jotkut nousevatkin selkeiksi lemppareiksi. Peli on todella erilainen verrattuna normaaleihin ”poikien sotapeleihin” ja aseetkin ovat eri arvossa. Ilman vempaimia Ratchet ei pärjäisi kenttien läpi lopulta kohtaamaan keisari Tachyonia. Kokonaisuutena hyvin etenevä, monipuolinen ja visuaalisesti kaunis peli.

Suosittelen peliä: Sci-fistä pitäville ehdoton valinta! Ratchet & Clank muistuttaa myös animaatioelokuvaa sen verran, että senkin lajiston fanit saattavat viihtyä.

Miksi valitsin tämän pelin: Aloitin tämän trilogian pelaamista alusta loppuun nyt, kun omistan kaikki kolme peliä ja tahdoin tehdä arvostelut niistä peleistä samassa järjestyksessä.

Arvosana: 9

”Lombax kokekoon kammottavan tuomion,

Pulla on hyvää.”

 

~Cassie


( Päivitetty: 23.12.2016 00:56 )

 - ~Cassie | Kommentoi
 1  2  3  4  >



RSS

©2017 Turvapaikka Teille 2.1 - suntuubi.com